Monday, November 16, 2015

My new life - PURETREENI

Kaiken kiireen keskellä blogi on valitettavasti jäänyt vähän unholaan. Koulu- ja työkiireiden lisäksi olen aloittanut uuden elämän Puretreenin parissa. Olen aina tykännyt treenata kovaa ja omasta mielestäni syönytkin melko terveellisesti, ja mättöpäiviä harvemmin on tullut pidettyä. Tällä kertaa päätin että nyt pistetään sitten myös ruokavalio kuntoon ja kaverin innostamana lähdin mukaan Pureen.

RUOKAVALIO

Mikä sitten on Pure? Puretreeni on Nanna Karalahden ja Kukka Laakson ainoastaan naisille suunnittelema nettivalmennusohjelma. Ruokavalio on täysin gluteeniton ja maidoton ja myös sokeria ja alkoholia tulisi välttää. Dieetin aikana on kuitenkin muutama sallittu "herkkupäivä" eli cheatpäivä, jolloin voi syödä päivän mittaan vähän reilummin hiilareita, tai nauttia yhden isomman aterian ja muuten syödä ohjeiden mukaan. Hiilihydraatteja syödään ainoastaan treenin jälkeisellä aterialla, muuten ruokana on pääasiassa erilaisia lihoja ja kasviksia. Myös rasvan voi valita itse lukuisista vaihtoehdoista, mm. kookosöljy, pähkinät ja niin edelleen. Pastaa on välillä ollut ikävä, mutta uusia tuttavuuksia on tullut tilalle kuten qvinoa ja basmatiriisi. Kun aloitin kyseisen ruokavalion mietin pitkään miten tulen pääsemään eroon suklaariippuvuudestani, vaikka sitä en kerralla paljon edes syö. Hämmästyin kun jo muutaman päivän päästä himo oli täysin kadonnut. Kasviksia olen syönyt reilusti päivittäin ja iltarahka on vaihtunut joko banaanipannariin marjoilla tai herkulliseen smoothieen. Täytyy sanoa että ihminen on tapojensa orja, mutta kaikkeen kyllä tottuu. Kun taannoin kerroin ystävilleni syöväni pirtelöä raa'asta kananmunasta tehtynä olivat ilmeet näkemisen arvoisia. Itse myös kauhistelin ajatusta, mutta lopputulos on ollut aivan superherkullinen. Äitini aiempana kilpauimarina joutui aamuisin "nauttimaan" pirtelön pelkistä kananmunista. Tämä ajatus karmii jopa minun selkäpiitäni. Ruokaa on siis enemmän kuin tarpeeksi, ja tuttuakin tutummaksi ovat tulleet urheilijoiden suosimat kananmunat, etenkin valkuaiset. Keskimäärin kananmunia tulee siis käytettyä vähintään kuusi päivässä. Aamupuuron olen saanut pitää ruokavaliossa, josta en varmaan olisi edes suostunut luopumaan kun se aamuisin niin hyvin täyttää. Lisäkkeet on vain pitänyt miettiä uusiksi. Marjoja syön myös paljon enemmän kuin ennen, voisi melkein sanoa että vähintään 200g päivässä. 






TREENIT

Kuten moni tietääkin olen tottunut koviin treeneihin. Tai niin luulin ennen Purea. Jalkalihakseni ovat aina olleet se vahvuuteni joten odotin innolla ensimmäistä jalkapäivää. Kunnon kyykky tangolla tuli pitkästä aikaa takaisin ohjelmaan, enkä joutunut luopumaan rakkaasta jalkaprässistänikään. Entisten 3*12 sarjojen 170kg setti vaihtui 9 setin supersarjaan ja uusi maksimi saatiin jopa 200 kiloon. Se oli yksi tavoitteistani. Treenin tehokkuudesta kertoo jotain se kun ehdotin työkaverilleni kokeiluun jalkapäivän 180-toiston askelkyykkysarjaa. Voitte kuvitella lopputuloksen, ei se helppoa ollut. Ihanaa kun salilla on hapottanut oikein kunnolla ja tuloksia tulee. Saliohjelma on 3-jakoinen joten kaikkiin lihaksiin keskitytään kunnolla; jalat, selkä+hauis+ojentajat, olkapäät+rinta+vatsat sekä toiminnallinen koko kehon treeni. Näiden neljän treenin lisäksi on kevyempi aeroobinen sekä yksi maksimitreeni, johon kuuluu lyhyempiä ja pidempiä juoksuspurtteja, väliin 100 kyykkyhyppyä ja vielä muutama sata vatsaa. Näitä on tullut sateisena ja pimeänä lauantai-iltana yksin vedettyä pihalla kun muut ovat nauttineet juhlimisesta sun muusta. Juhlia olen kyllä voinut itse myös. Olen muutamissa pikkujouluissa ollut, mutta pysynyt täysin alkoholittomalla linjalla. Tämän viiden viikon aikana on ainoastaan pari yksittäistä annosta tullut juotua. Hyvin ovat myös ystävät lopulta ymmärtäneet että kun on alkoholittomalla linjalla niin se myös pitää.





TAVOITTEET JA TULOKSET

Nyt on siis jo kuudes viikko menossa, aika on mennyt todella nopeasti. Ensimmäiset neljä viikkoa treenattiin kovaa ja sitten viikko palauteltiin. Tällä viikolla vedetään sitten taas täysillä. Miksi lähdin Pureen? Koska treenaan kovaa olen aina miettinyt syönkö oikeasti tarpeeksi ja oikeanlaista ravintoa. Selvisi pian että kasviksia oli ollut liian vähän (ei kuitenkaan kovin pahaa vajetta). Hedelmistä eniten on tullut syötyä banaania, ja omenia satunnaisesti. Muuten ovat hedelmätkin jääneet. Sokeririippuvuus on poissa, vaikka tulen kyllä varmasti jatkossa pitämään herkkupäiviä silloin tällöin ja sallin joskus jotain herkkuja, kunhan kokonaisuus on muuten hyvä. Jos soveltaa 80/20 sääntöä arkipäivään pääsee jo aika pitkälle. En koe että gluteenin ja maitotuotteiden jättäminen olisi suunnattomasti parantanut oloani vaikka hyvä fiilis kyllä on päivästä toiseen ja energiaa riittää. Rakastan esimerkiksi vuohenjuustoa joten en kyllä ilman tätä pystyisi elämään. Olen kuitenkin oppinut paljon oikeasta ravinnosta, treenaamisesta ja levon tarpeesta. Puntarin olen kokonaan siirtänyt syrjään tämän kahdeksan viikon ajaksi, se numero ei kerro todellisuutta. Neljän viikon jälkeen suoritin mittaukset, joissa ilmeni että sekä vatsan että vyötärön ympäriltä on molemmista lähtenyt 4cm, lantiolta 2cm ja myös reisistä reilu cm. Myös muut paikat kropassa ovat kiristyneet. Tarkoitus on saada lisää lihasmassaa ja kiinteytyä (kesän mittauksessa 40%) ja pudottaa rasvaa (27,4%). Luvut ovat siis aika normaaleja, siksi ei mitään tarkempia tavoitteita ole. InBody-mittaukseen olen menossa ensi kuun alussa, siellä sitten nähdään lopulliset tulokset. 

Miltäs tämä kuulostaa? Onko teillä jonkin näköistä dieettiä/elämäntaparemonttia menossa? Myös motivaatio on kyllä yllättävän hyvin pysynyt vaikka kukaan ei ole ollut vieressä piiskaamassa. Yhteinen Facebook-ryhmä on tarjonnut tukea sekä valmentajilta että kanssatreenaajilta. Ryhmiä on siis kaksi, aloittelijat (ei vaadi salijäsenyyttä, kevyemmät treenit) ja edistyneet. Itse olen edistyneiden ryhmässä. Kiinnostuneille tiedoksi, uudet ryhmät aloittavat tammikuussa, mikäli haluat päästä elämäsi kuntoon.

Kuva ja lisätiedot: www.arenavalmennus.fi 


I feel terrible for not posting in such a long time. Besides work and school I've been busy with a new diet and workout routine called Puretreeni. It's a coaching program by two Finnish PT ladies. I have been on the gluten free and dairy free diet for about 5 weeks now and I feel great. I have lost 2 inches from both my waist and stomach. The scale I won't step on until these eight weeks are over since that number doesn't really matter. The workouts are really rough but I love it. My sugar (chocolate) addiction is gone even if I might be still enjoying some after this. The year is almost over. Did you promise to start a new life? Get your butt moving and ditch the junk food. This is the first day of the rest of your life! Only you can make the decision. 

Friday, October 2, 2015

Odd Molly VIP Opening Party @Kamppi Helsinki

This Thursday Odd Molly opened their first store in Finland. Until very recently the brand was still quite unfamiliar for me even  if I had heard of it. For those of you who don't know anything about the brand here's a little background.

"Odd Molly wouldn't exist without Molly. A skater girl in Venice Beach in the 80s, who's courage to break free from conventions and follow her own dreams inspired us to start Odd Molly in the first place. But Molly is more than just a part of our history; Molly is Odd Molly's soul. Her values reflect upon everything we do. Odd Molly will always be inspired by Molly, and fight to have more Mollys in the world."

The VIP opening was thrown last Wednesday with great food, drinks and music. The store is open for business and there are some discounts this week so go check it out. Odd Molly Kamppi shopping centre 1st floor. 

Vielä jokin aika sitten minulle hieman tuntemattomampi vaatebrändi Odd Molly avasi ensimmäisen liikkeensä Suomeen torstaina. Teille jotka ette myöskään brändistä paljon tiedä, Odd Mollyn takana on  Kalifornian Venice Beachiltä kotoisin oleva skeittarityttö Molly, joka vielä tänäkin päivän inspiroi vahvasti Odd Molly -brändiä. VIP avajaiset järjestettiin keskiviikkona hyvän ruuan, juoman ja musiikin kera. Liike on nyt auki ja luvassa tietysti mahtavia avajaistarjouksia joten kannattaa käydä tutustumassa. Odd Molly Kampin ostoskeskus 1. kerros. 









 Dress: Ivanka Trump Bag: Chanel 



Monday, September 14, 2015

Esittelyssä Esport Bristol

Viime kuussa sain mahdollisuuden päästä kokeilemaan Helsingin uusinta ja hienointa kuntoklubia, Esport Bristolia. Nimensä mukaisesti Bristol sijaitsee vanhan elokuvateatteri Bristolin tiloissa Mikonkadun Aikatalossa. Lomien ja aikataulujen takia en sinne vielä tuolloin ehtinyt joten olen kyseisellä salilla treenannut tässä kuussa pari viikkoa. Olen myös aiemmin ollut Esportin jäsen ja käynyt treenaamassa Kampissa. Pidän siitä että kyseessä ei ole mikään iso ketju, valikoimaa riittää ja ohjaajat ovat ammattilaisia. Kun kuulin ensimmäisen kerran Esport Bristolin suunnittelusta ajattelin että sinne on pakko päästä kokeilemaan treeniä.

Sisääntulo on kuin saapuisit Hollywoodin punaiselle matolle, jossa Oscar-patsaat toivottavat treenaajat tervetulleiksi. Pukuhuoneiden kaappien lukkojärjestelmä on suunniteltu erittäin järkevästi; käytössä on joko luottokortin kokoinen avain jolla napautat oven lukkoon tai jäsenille aktiiviranneketta muistuttava ranneke joten avaimista ei tarvitse kantaa huolta. Jäsenet voivat myös kirjautua treenaamaan sormenjälkiä käyttämällä astuessaan sisääntuloon.




Pukuhuoneita vastapäätä löytyy avoin cardiotila jossa on lämmittelylaitteita joka lähtöön; pitkä rivi juoksumattoja, crosstrainereita ja pyöriä. Pidän nimenomaan tilan avoimuudesta, mutta suora näkyvyys cardiolaitteilta pääjumppasaliin (Stage Studio) jäi hieman mietityttämään. Salissa on avoin lasiseinä joten melutasokin nousee melko korkealle lämmitellessä mikäli salissa on meneillään tunti. Jos itse on salissa treenaamassa voi myös tuntua epämiellyttävältä seurata toisella puolella olevien treenaajien katseita. Ideana sali kyllä on kiva, ohjaajille on varattu iso korotettu lava lasiseinän toisella puolella jättiscreeneineen, joka luo paikkaan suuren maailman tuntua. Suoraan kuin Les Millsin videolta.

     Stage Studio jonka yläpuolella Functional Studio Kuva: Esportbristol.fi




Kahden viikon aikana kävin testaamassa kuntosalia ja erilaisia tunteja. Tässä arviota niistä.

KUNTOSALI: Salin puolelle pääsee suoraan pukuhuoneen toiselta puolelta. Kuntosalin 500 neliömetrin tila on maksimoitu poistamalla cardiolaitteet, itse salin puolelta löytyy ainoastaa muutama spinningpyörä (spinningsalia Bristolista ei löydy).  Laitteita löytyy jos jonkinlaiseen treeniin. Vapaille painoille on oma nurkkaus ja venyttelyalue salilta löytyy myös. Kahvakuulille ja TRX-nauhoilla treenamiselle löytyy myös oma corner. Sali on ilmava ja tilava ja siellä on mielekästä treenata erittäin monipuolisesti.

    Kuva: sportsetterfi.wordpress.com 


BODYPUMP: Tätä tuntia odotin itse asiassa eniten, sillä Esportilla on käytössä uudet Les Mills Smart Bar-tangot. Tankoihin ei tarvita lukkoja sillä tangon "hampaat" lukitsevat painot paikoilleen. Painoista on helppo ottaa kiinni ja niitä pystyy käyttämään myös käsipainoina. Itse tanko painaa 3kg joka lisää vastusta verrattuna entiseen tankoon joka ei paina mitään. Kannattaa siis laittaa tangolle vähän vähemmän painoa. 

AIRYOGA: Olen käynyt ennenkin joogassa, mutta tämä oli minullekin uusi kokemus. Ilmajoogassa joogataan kirjaimellisesti ilmassa. Tunnin aikana käytetään apuna katosta roikkuvia silkkejä, joilla saadaan syvempiä venytyksiä aikaan. Silkki todellakin antoi lisää mahdollisuuksia venytyksiin ja erilaisiin asanoihin. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan. Ainoan risun tunti saa siitä että Functional Studio jossa tunti pidetään on suoraan Stage Studion yläpuolella, ja alakerran tunnin musiikki kuuluu häiritsevän hyvin yläkertaan.

       Kuva: nyreenataan.fitfashion.fi 


BODYATTACK: En ole käynyt Attack-tunnilla vuosiin, mutta se kannatti ehdottomasti. Osa Esportin ohjaajista on myös kouluttajana Les Millsillä Suomessa ja uudet ohjelmat saadaan lanseerattua normaalia aiemmin. Attack on tuntina melko rankka, joten jos olet vasta aloittelemassa treenaamista kannattaa peruskunto saada ensin kohdalleen. Yhden Attack-tunnin sanotaan vastaavan 10km juoksulenkkiä. Tunnilla juostaan paljon, tehdään punnerruksia ja erilaisia hyppyjä. Kovaa treeniä rakastaville. 

BODYCOMBAT: Combat kuuluu ryhmäliikuntatuntien kestosuosikkeihin. Ohjaajalla on salissa mahdollisuus olla vetämässä korkealla lavalla, mutta pienemmässä porukassa voi myös laskeutua treenaajien joukkoon salille luodakseen parempaa kontaktia treenaajiin. Siitähän ryhmäliikunnassa juuri on kyse. 

YINJOOGA: Tämä on ehkä yksi suosikkijoogatunneistani. Yinissä todellakin rentoudutaan ja venytykset saattavat kestää jopa 5-10 minuuttiin. Bristolin hot saliin mahtuu melko monta joogaajaa eikä muiden tuntien melu yllä tänne. Salissa on monenlaisia lämpimiä tunteja kuten joogaa, venyttelyä ja pilatesta. Jokaiselle löytyy siis jotakin. Miellyttävä 38 asteen lämpötila rentouttaa mukavasti ja tunnin jälkeen on kuin uudesti syntynyt.

Ja tässä vielä viime viikon treeniviikko

MA: BodyPump TI: Kuntosali+AirYoga KE: Venyttely TO: Kuntosali SU: Kuntosali+Yinjooga



Kokonaisuutena voin suositella Bristolia kuntoklubina. Tilat ovat uudet ja laajat ja jokaiselle löytyy jotain treenitaustasta riippumatta. Ainoan miinuksen annan Stage Studiolle, josta kiinteän seinän lisäksi puuttuuvat kokonaan peilit. Myös lattia on melko liukas ja voi kovan treenin aikana käydä vaaralliseksi. Vaikka tarjontaa on paljon on sali silti melko hinnakas. Itse mielelläni kyllä treenaisin täällä. Onko teillä omia kokemuksia Bristolista?

This post has been about reviewing a new and great fitness center in central Helsinki called Esport Bristol. The gym has a lot of different classes and a hot yoga studio for relaxing classes. I definitely recommend that you try it if you haven't yet. More information at www.esportbristol.fi.

Friday, September 11, 2015

Friday Playlist

Hey guys, how is your Friday going? My weekend is starting really well. I just finished doing my hair and now I'm waiting for it to cool down. I'm going to a big crayfish party tonight where're I'll be seeing tons of friends, I can't wait. I thought I'd share some of my playlist I'm listening to before getting myself ready for the evening. I've been waiting for this crayfish party for quite a while now. It's my second this summer so I've gotten a little practice fortunately. I even bought a new dress that will go well into the theme. I'm in Friday mode now and my friends will be here soon so I better continue getting ready. Hope you all have a fabulous weekend!
Terve taas, mites teillä on perjantaipäivä mennyt? Itsellä viikonloppu on startannut oikein mallikkaasti. Sain juuri hiukset rullille ja nyt odotan niiden jäähtymistä. Tänä iltana on luvassa isot rapujuhlat joita olen odottanut jo pitkään. Tulossa on paljon ystäviä enkä malta odottaa. Ajattelin tässä välissä hieman jakaa perjantain soittolistaa, mitä teidän listalta muuten löytyy? Onko joku biisi mistä tulee aina viikonloppufiilis? Nämä ovat siis toiset rapujuhlani tänä kesänä joten olen saanut hieman harjoitella. Ostin jopa uuden mekon joka sopii juhlien teemaan kuin nenä päähän. Itsellä on tämä perjantai moodi hyvin päällä ja eipä kauaakaan kun ystävät saapuvat hakemaan joten taidan tästä jatkaa tätä ehostautumista. Oikein ihanaa viikonloppua kaikille! 






Tuesday, August 25, 2015

Springtime outfit @Cafe Regatta

I've had these pictures waiting on my computer forever and now I'm finally getting them out, thanks to a amicably pushy co-worker, I really needed to get back to posting. The summer has been short this year and even though it's not the season for a winter coat just yet I want to show you guys this outfit of mine. The bag is a new one to my collection this year, from Saint Laurent and I have used it rather frequently ever since I bought it. Do you like it? I think it's a very good size for both work and a night out and I love the fact that it's not black, that's what I usually tend to buy. I'm still on holiday and enjoying the summer sun while it lasts. Enjoy your Tuesday everyone. 

Sain vihdoin kaivettua nämä viime kevään asukuvat koneeltani. Tarvitsin pientä tuuppausta kun postaaminen on vähän jäänyt ja sitä sainkin ihanalta ja uteliaalta työkaveriltani. Kesä on lyhyt ja vaikka vielä ei ole aika kaivaa talvitakkeja kaapeista (toivottavasti) niin halusin näyttää teille tämän asun. Laukku on uusi hankinta kokoelmaani tänä vuonna, Saint Laurentilta. Se on ollut aika aktiivisesti käytössä sen jälkeen kun sen ostin. Mitäs tykkäätte? Malli on todella kiva ja koko on sopiva sekä töihin että iltamenoihin. Eikä se ole musta niin kuin kaikki mitä yleensä ostan. Lomailen vielä tällä hetkellä ja toivottavasti saatte tekin nauttia auringosta vielä näinä elokuun päivinä. 









Sunday, August 2, 2015

Holiday - travel preparations VIDEO

Hello there. The summer is just passing by and I realize I haven't found the time to share it with you much. For the past month I've been rather caught up at work and working out a lot. I have still also managed to find some time for friends and family and now it's finally time for my holiday that I've been waiting for. Guess what? I'm going to Canada today. I'm so excited! I can't wait to see all my friends again, explore new places, relax, work out and of course shop a little bit too. I've finished cleaning out my closet so an update will be nice. 

It has taken time to figure out what I really do need with me since it's for two weeks. Packing is crazy. I mean just shoes alone, I think I need like six pairs; gym shoes, running shoes, high heels, ballerinas, flip flops, walking shoes. Deciding on outfits that's a whole other story. Any packing tips? It's a long flight but straight thankfully but I'm gonna have a smaller suitcase with me to the cabin. Weather wise with my luck again the summer starts here when I leave. Why does that always happen? Well, I'm gonna finish packing now, just paid some bills and that did not feel good at all. Thankfully some chocolate eases the pain. Just kidding. How do your summer plans look like?



Mukavaa sunnuntaita! Kesä on jo lähes mennyt menojaan enkä ole ehtinyt teille kaikkea ihanaa jakamaan. Viime kuukausi on mennyt aika pitkälti töissä ja treenatessa. Silti olen onneksi onnistunut löytämään aikaa ystäville ja perheelle. Nyt tämäkin neiti on sitten lomalainen ja reissuun lähtö olisi tänään, nimittäin Kanadaan. Olen odottanut tätä jo kauan. Tarkoitus olisi nähdä Nizzanaikaisia vaihtokavereita, tutustua uusiin paikkoihin, ottaa rennosti, treenata ja tietenkin vähän shoppailla. Vaatekaapinkin olen saanut sopivasti siivottua joten sekin kaipaa hieman päivitystä ja tältä reissulta sitä varmasti löytyy. Olen koko kevään ja kesän käynyt aika tiuhaan tahtiin vain töissä ja jättänyt shoppailut sikseen, miksi sitä turhaan ostaa jos ei ole tarvetta. 

Pitkään aikaan ei ole tarvinnut tällaista määrää tavaraa pakata, joten kaikki on vähän hakusessa. Siis pelkästään kenkiä tarvitsee ainakin kuusi paria (lisää videolla) asukokonaisuuksista puhumattakaan. Onko teillä pakkausvinkkejä? Lento tulee olemaan pitkä, mutta onneksi suora ja pienempään matkalaukkuun mahtuukin sitten vähän evästä ynnä muuta mukaan. Minun tuurillani kesässä käy taas niin että täällä alkaa paremmat säät kuin mitä koko kesänä on ollut. Mistä ihmeestä se aina johtuu? Sain laskutkin sopivast maksettua ennen matkaa, täytyy myöntää että kyllä hieman kirpaisi. Jo pelkät lennot söivät aika mukavan palan. Vähän suklaata kylkeen niin johan päivä taas paistaa. Viimeiset pakkailut ja sitten sitä pitäisi suunnata lentokentälle. Mukavaa sunnuntain jatkoa kaikille! 


Monday, July 13, 2015

Summer party outfit-graduation weekend

This spring it was time to celebrate new graduates once again. Celebration means getting well-dressed. I bought this Karen Millen dress last year and I absolutely love it. I always buy black dresses, but this definitely tops my list of the non-black ones. What do you think? As fashion has always interested me and practiced some styling I also love putting together my own ensembles. I like to keep it simple and classic. This you could call classic chic I guess. How do you like it? 

Keväällä juhlittiin taas valmistuneita ja siinä yksi lisäsyy laittautua juhlaa varten. Olen ostanut tämän ihanan Karen Millenin juhlamekon viime vuonna ja se kuuluu vaatekaapin suosikkeihin nykyään. Yleensä tulee ostettua vain mustaa, mutta tämä kuului ehdottomasti must-listalle. Mitäs tykkäätte? Muodin ystävänä ja stailausta jo vähän harjoitelleena etenkin omien asukokonaisuuksien luominen on erittäin mukavaa puuhaa. Pidän aika klassista ja eleganttista linjaa enkä itse paljon leiki trendeillä vaikka niitä tietysti paljon seuraan. Tämä asukokonaisuus on aika klassisen chic vai mitä? Kuten moni muu juhlamekko yleensä on tämä myös melko tiukka. Oli siis pieni haaste pitää sitä päällä kaikkien niiden juhlissa nautittujen herkkujen takia. Mutta kauneuden eteenhän pitää välillä kärsiä vai mitä? 

Ylioppilaspäivä oli mitä aurinkoisin joten napattiin muutamat asukuvat ennen juhliin lähtöä pihalla kun siellä vihersi niin kivasti. Tein näistä pienen kollaasin myös. Asusta tarkemmin alla. Toivottavasti kaikilla oli mukava viikonloppu. Täällä viikko alkoi jo kello kuuden herätyksellä ja aamusalilla. Huomenna vuorossa kunnon jalkarääkki, jota olen todella odottanut. Pitäisi vielä pyöräillä huomenna joten katsotaan kykeneekö edes kävelemään. 

Dress: Karen Millen Blazer: Vero Moda Bag: Chanel Sunglasses: Dior





Tuesday, June 16, 2015

My training week

Hey guys and sorry for being MIA again. The summer has started, but if you ask me it still feels more like early spring. I've started biking to work and I've been forced to wake up a bit earlier than usual but the feeling I get from my morning workout is totally worth it. It feels great to enjoy the fresh air instead of sitting on a bus. Last week I had lots going on but that didn't make me stop my training. I feel like the biking has taken over and I haven't been running much but I'm sure there will be some time for that too during this summer. Working out this much keeps me constantly hungry. I still don't know if I eat enough though. Just check out my basic lunch at work. Lots of salad and vegetables, some potato and salmon. Delicious. 

I've also discovered the gym again thanks to a good friend of mine with whom I do morning sessions together with, she challenges me and makes me work harder. A morning at the gym, a nice moment in the sauna just relaxing and a fulfilling breakfast after that gives a great start to the day. This is one routine I am hooked on. How do your summer mornings look like?



MONDAY: Biking 10km and BodyPump 60min

TUESDAY: Biking 10km and running 8km

WEDNESDAY: Biking 27km

THURSDAY: Stretching 30min

FRIDAY: Running 5km and gym 60min


Heippa taas ja sori kun olen taas ollut poissaoleva. Kesä on hiljalleen alkanut ja samaten työkiireet. Työmatkapyöräilyä olen jatkanut ja tehnyt siitä ihan kunnon hikitreeniä. Täytyy sanoa että sen johdosta on kyllä ihan koko ajan nälkä. Voin sanoa myös nyt tätä kirjoittaessa, että söin reilu tunti sitten ison annoksen kasviksia, kanaa ja raejuustoa ja taas tuntuu vatsa tyhjältä. Aineenvaihdunta on siis kunnolla käynnissä. Välillä tuntuu että ei syö tarpeeksi treenimäärään nähden. Tosin kun katsoo tuota lounasannosta voisi olla toista mieltä; reilu puolet lautasesta salaattia ja kasviksia, vähän perunaa ja reilusti lohta. Eikä muuten tullut edes ähky. Eihän nämä annokset tietenkään tämän kokoisia kotona ole.  Juoksu on puolimaratonin jälkeen jäänyt pyöräilyn takia vähän vähemmälle, mutta kyllä sitäkin ehtii. 

Olen myös hyvän ystävän ansiosta rakastunut uudelleen salilla treenaamiseen. Ennen töitä on hyvä vetää kunnon aamutreeni toisiansa tsempaten. Kunnon hiki päälle salilla, rentoutumishetki saunassa ja reilu aamupala naamariin niin johan jaksaa taas päivän töissä ihan eri tavalla. Tähän tapaan minä olen jäänyt koukkuun nyt jo muutaman viikon jälkeen ja kaipaisin enemmänkin aamusaleja. Ohjelmaan kuuluu ihan perusliikkeitä ja on ollut ilo huomata että esimerkiksi perus penkkitreenissä saa jopa lisäillä painoa reilusti. Yllä näkyy viime viikon treenisaldo. Pyöräiltyä on tullut lähes 50km. Salilla pääpaino on yläkropassa kun pyöräilyssä ja juoksussa jalat on sen verran kovilla. Saa nähdä missä kunnossa ollaan kesän lopussa. Lomalla olisi kyllä tarkoitus treenata myös vaikka ei välttämättä niin lujaa. Miltä teidän kesäaamut näyttää?

Monday, May 25, 2015

Maanantai-tervehdys VIDEO

Moikka moi! Se olisi taas maanantai ja uusi viikko. Aamulla oli tentti joten nukuttua ei ole tullut montaakaan minuuttia. Tentin jälkeen jatkoin vielä töihin. Ilmassa oli perusmaanantain tuntua, mutta vaikka itse en ollut nukkunut paljoakaan oli energiaa kuitenkin valtavasti. Itse siis pärjään todella vähillä unilla, onneksi. Kun pääsin kotiin heittäydyin sohvalle makaamaan. Silmät vaan painuivat kiinni. Jäi pitkästä aikaa maanantain Pump myös väliin, hullua olisi ollut sinne lähteä huhkimaan. 
Aamulla olisi tarkoitus pyöräillä töihin ensimmäistä kertaa ikinä. Satulan selässä pitäisi olla siis jo 6.30 eikä herätä silloin, eli nukkumatti kutsuu kyllä pian. Sitä kun alkaa päivittäin harrastamaan niin saa pientä lisäliikuntaa. Kauhistuttaa jo millainen ruokahalu tulee olemaan kun tuntuu että näillä treeneilläkin on koko ajan nälkä enkä edes syö kohtuuttoman suuria annoksia. 20km pyöräilyä päivään saa varmasti ihmeitä aikaan. Lihaksissa myös siis. Sehän tekee viikossa jo 100km, huh. Kesällä ajattelin että voisi osan matkasta mennä junalla ja pyöräillä loput kun lähtee kotiin viikonlopuksi. Siinäkin kivasti taittuu muutama kymmentä kilometriä. Hitsi miten odotankaan tätä kesää innolla.  Vielä kun saataisiin sitä lämpöä. 

Iltarahkat on syöty ja kai se pitäisi pikaisen suihkun kautta painua nukkumaan jos meinaa jaksaa aamulla kunnon treenin vetää. Vielä kun saisi kaikki tavarat tuonne treeniveskaan. Ei muuta kuin hyvää yötä!


Thursday, May 21, 2015

HCR ja jälkitunnelmat VIDEO

Heissan pitkästä aikaa. On ollut hieman kiireitä, joten kirjoittelu on jäänyt vähemmälle. Viime lauantaina koitti totuuden hetki, kauan odotettu puolimaratoni Helsinki City Run. Tämä oli toinen kerta kun olin mukana eikä varmasti viimeinen. Sain tosi hyvän startin ja ensimmäiset kymmenen kilometriä meni kuin ilmassa liidellen hyvää vauhtia. Sitten 15-16km kohdalla iski se sama väsymys kuin viimeksi.  Kavereiden kannustus 19km kohdalla olikin parasta mitä voi olla. Maaliin tultiin koko matka juosten niin kuin oli tavoite ja tuttuja vastassa. Fiilis jaloissa oli huomattavasti parempi kuin viime kerran jälkeen. Ilta meni palauttelun merkeissä, saunaa, lepoa ja paljon ruokaa ja seuraavakin päivä todella rennosti. 

Urheiluhullu kun on niin maanantaina piti jo mennä Pump-tunnille huhkimaan, jalkojen osuus tuli tosin tehtyä kevyemmin. Tiistain 11km palauttavan lenkin jälkeen oli aivan huippufiilis. Videolla mietteitä sen päivän lenkistä. Sää oli aivan täydellinen, uudet juoksutrikoot jalassa ja ihmiset hyvällä tuulella. Vauhti oli juuri sopiva ja keskityin nauttimaan juoksusta. Kesken lenkin tosin tuli paha himo suklaajäätelötötteröön kun matkan varrella jo useampi jäätelökioski oli avannut luukkunsa ja ihmiset nauttivat kesäherkusta, nam. Fiilis lenkin jälkeen oli parempi kuin pitkään aikaan. Tosin huomaa että vielä ei ole ihan täysin palautunut kun jaloissa vielä hieman tuntuu. Ei se muu auta kuin venytellä. Ajatukset ovat jo seuraavassa puolikkaassa, vaihtoehtoja löytyy paljon jos vaikka syksyllä jaksaisi taas. Olisi kesä aikaa treenata. 

Puolikkaalle ei mielestäni tarvitse valmistautua mitenkään erityisesti samalla viikolla siis. Hiilareita voi tankata normaalia enemmän, käydä pari kevyttä lenkkiä ja kisapäivänä ei tulisi syödä mitään normaalista poikkeavaa ettei tapahdu mitään ikävää. Itse starttasin kisapäivän isolla puurolautasella ja vielä lounaalla söin pastaa ja lihaa. Noin tunti ennen lähtöä söin vielä proteiinipatukan. Vedenjuontia kannattaa samana päivänä rajoittaa niin ei tarvitse kesken matkan pysähtyä vessaan. Mitä itse treeniin tulee niin kannattaa tehdä vaihtelevia lenkkejä; peruskestävyyslenkkejä, rauhallisia pitkiä lenkkejä ja lyhyitä intervallilenkkejä tai mäkitreeniä. Itsellä jäi tällä kertaa intervallit hieman vähemmälle. Onko teistä kukaan juossut puolimaratonia ja miten teillä on mennyt, mitkä ovat olleet tavoitteet? Jos ette vielä ole kokeilleet mutta kympin lenkki onnistuu helposti niin kannattaa rohkeasti lähteä kokeilemaan.





Last Saturday I ran once again the traditional half marathon Helsinki City Run. My start went perfectly and the first 10km just flew by. It's the last few kilometers that kill you. I couldn't have imagined anything better than friends rooting for me on the way when I needed it the most and my energy levels were really low. Meeting familiar faces at the finish line made it all worth it too. My legs and body weren't as tired as last time which is good. I spent the evening recovering, enjoying some sauna and eating lots and lots, taking the next day really easily also.

As a workout addict I had to stay with my routine and do BodyPump Monday evening already, toning it down for the legs weight wise. On Tuesday I did a recovering 11km run and I felt amazing after. The sun was shining and everyone around me felt happy about it too. I enjoyed watching people around me while running. The summer is starting and I got the biggest urge to get an ice cream when I watched people it it, but I avoided the temptation. My thoughts are already set for the next race, a few months of training and then it's go time again, what do you think?  I don't think this kind of a race requires that much preparations though, just make sure you eat more carbs a few days before and drink plenty of water. What comes to training make sure you have diversified runs. Basic, longer and interval. If running 10km isn't a problem for you then give it a shot, you won't lose anything. Are you ready to take the challenge?

Friday, May 1, 2015

Hyvää Vappua!

Huomenta päivää kaikille! Mites teidän Vappu on tähän asti mennyt? Itse aloitin eilisen nukkumalla pitkään ja päivällä kävin vielä juoksemassa 13,5km ennen vappuhulinoita. Tuntuikin että lenkki luisti pitkästä aikaa hyvin hyvällä tempolla. Ilta alkoi perinteisellä Mantan lakituksella, joka on ulkomaanvaihdon ynnä muun takia jäänyt pari kertaa väliin ja tänä vuonna oli Aalto Yliopiston vuoro lakittaa. Sieltä sitten kodin kautta jatkamaan iltaa joka päättyi ravintola Bankin perinteisiin vappujuhliin.























Tänään olisikin sitten tarkoitus nähdä kavereita Kaivopuistossa ja tietenkin katsoa MM-lätkäkisojen Suomen aloitusmatsi jenkkejä vastaan. Miten luulette että siinä käy? Tätä päivää olen kyllä odottanut. Viikonlopuksi on myös luvassa huikea setti lätkää, itse ainakin ajattelin seurata. Ei muuta kuin oikein hauskaa vappupäivää kaikille!

Monday, April 20, 2015

Juoksupäiväkirja VIDEO

Hello! Katselin tuossa juuri Fitnesspäiväkirjat-ohjelmaa samalla iltarahkaa mättäen ja teki mieli kirjoittaa myös omista treeneistä. Tuota sarjaa on ollut ihan hauska seurata kun itsellekin treenaaminen on tosi tärkeää ja siitä nautin suunnattomasti, ja yhden kaverin sisko on myös mukana ohjelmassa. Ihan noin alhaista rasvaprosenttia ei itsellä ole eikä tule olemaankaan, oma ideaalini on olla normaalipainoinen ja terve ja syödä monipuolisesti välillä herkutellen eikä tarvitse punnita ruokia. Siis oikeasti, kuka sellaista jaksaisi 24/7? Vaatii aika paljon itsekuria. Vaikka kyllä tietysti kaikkeen tottuu kun on pakko. Päivän aiheena olikin tavoitteet. Jokaisella on omat tavoitteet ja erilainen kuntotaso, yhden rapakunto on toisen huippukunto. Itse mittaan kuntotasoani aika usein juoksulla, siinä jos missä huomaa jos treenejä on jäänyt väliin. Aika nopeasti sitä kuitenkin onneksi pääsee takaisin kuntoon kun vaan lähtee pururadalle. 

Kuukauden päästä olisi siis tarkoitus juosta HCR, eli Helsinki City Run puolimaratoni. Tämä on toinen kerta kun olen lähdössä puolikkaalle, ensimmäisellä kerralla (viime vuonna) oli ennen tapahtumaa ongelmia jalan kanssa ja usean viikon juoksutauko vaikka paljon ja monipuolisesti olinkin juoksua treenannut. Yleinen kuntotaso on kuitenkin varmaan viime vuodesta kohonnut, kun ne vähät lenkit mitä tämän vuoden puolella on tullut tehtyä ovat menneet aika kevyein askelin. Läpi talven on tullut käytyä uskollisesti Mikaelan pumpissa joka maanantai, ja monipuolisesti erilaista treeniä kuten Body Combattia, kuntonyrkkeilyä ja kuntosalia, sekä erilaisia intervallityyppisiä ryhmäliikuntatunteja. Meinaan välillä oikeasti tulla hulluksi jos en pääse treenaamaan, itsellä se hallitsee myös makeanhimoa.



Tällä viikolla on tullut juostua kaksi lenkkiä, yksi peruslenkki noin 11,5km ja yksi pitkä lenkki 15,5km. Tuota pitkää lenkkiä olisin voinut vielä jatkaa vaikka kuinka kauan, oli ihan superfiilis. Eikä pahasti hapottanut edes jaloissa. Tuo tuubipanta on muuten ihan nerokas keksintö. Vaikka ulkona ei niin kylmä ollutkaan niin sen kun pisti päähän niin pysyi ne paremmat urheilukuulokkeet tiukemmin korvissa ja ääni eristyksissä ja treenistä nautti enemmän. Treenin jälkeen tuli juotua proteiinijuomaa, rentouduttua saunassa ja venyteltyä. Myös jokapaikan Tiger Balmia tuli hierottua jalkoihin ja se tuntui auttavan. Asicsin kompressiosukat olivat myös lenkillä mukana ja luulen, että myös niistä oli apua. Tuo ensimmäinen lenkki Seurasaaren ympäri on kesällä aivan omiaan kun aurinko paistaa ja pieni tuulenvire puhaltaa. 

Kilometrejä edellisviikolle kertyi siis runsaat 27km, olen kyllä tyytyväinen. Keskiviikkona olen lähdössä kaverin kanssa pitkästä aikaa lenkille, molemmat treenataan HCR:lle. Hänellä tosin on paljon pidempi juoksutausta joten myös tavoitteet ovat tiukemmat. Itsellä se tärkein tavoite on se että taas juosten mennään koko matka ja hyvällä fiiliksellä. Jos sitä aikaa saisi vähän kiristettyä edellisestä niin se olisi myös plussaa. Millaisia treeni-ja juoksutavoitteita teillä on ja onko kukaan lähdössä HCR:lle tai muille puolikkaille tai kokonaisille? Mikä on suosikkinne? Tein näistä tämän viikon lenkeistä muuten videopäiväkirjaa, mitäs tykkäätte? Tänään olikin sitten ohjelmassa pumppi taas ja huomenna mahdollisesti lepopäivä. Oikein treenintäyteistä viikkoa kaikille!

This post has been about my running training for the upcoming HCR running competition 21km. The videos are in Finnish, one of them has a small sort of subtitle. I did two runs the past week, 11.5 and 15.5km and I enjoyed them very much. Do you enjoy running as much as I do?



Saturday, April 18, 2015

Skiing at Levi

My second skiing trip this year with friends was set at Levi, Lapland. My long awaited Katy Perry concert was during the same week so I couldn't enjoy the trip for quite as long as my friends did. That doesn't mean I wouldn't have had an equally great time. The weather for the trip was beyond perfect, a few minus degrees, sunshine and pure white snow. I was up late the night before traveling because of the concert and finishing and essay so I didn't sleep much. So when I arrived the others were gonna hit the slopes but I stayed in our cottage to unpack a bit and such. To celebrate we went all together to have some nice steaks at this great restaurant and some red wine to go with it perfectly. It had been a long day so it was better to just hit the bed and grab a good night sleep. 

Kun on vauhtiin päästy niin pitihän sitä tehdä toinenkin laskettelureissu, tällä kertaa ei enemmän eikä vähemmän kuin Leville. Voin melkein sanoa, että Levi on Suomen hiihtokeskuksista suosikkini, en ole siellä muutamaan vuoteen ollut. Muu kaveriporukka oli jo lähtenyt ajoissa liikenteeseen, mutta itselleni osui kauan odotettu Katy Perryn Arena keikka samalle viikolle joten reissu jäi hieman lyhyemmäksi. Hauskuutta reissun pituus ei tosin yhtään vähentänyt. Lomasäätä voisi kuvata lähes täydelliseksi, muutama pakkasaste, auringonpaiste ja kirkkaanvalkoista lunta, mitä muuta sitä voi laskettelureissulta toivoa. Matkaa edeltävänä yönä ei oikein tullut nukuttua konsertin ja esseen vääntämisen takia, joten saapuessani muut olivat tekemässä lähtöä mäkeen, mutta itse päätin jäädä mökkiin purkamaan tavaroita ja sen sellaista. Illalla juhlittiinkin sitten että oltiin vihdoin koko porukka kasassa oikein hyvän pihvin ääressä Pihvipirtissä. Rinnalle kuului myös valikoima erilaisia kastikkeita kermaisesta kanttarellikastikkeesta täyteläiseen punaviinikastikkeeseen. Siihen vielä kylkeen oikein valittu punaviini. Takana oli pitkä päivä joten ennen ensimmäistä mäkipäivääni oli hyvä ottaakin kunnon unet. 



We started the next day early by going to one of the many wonders of the north, "Promised land" ice hotel and gallery. It is amazing what you can do with just a bunch of ice and snow. The day was also special as a solar eclipse was predicted. Well if you ask me I didn't really find it that impressive. I had my eyes on the slopes. It was rather windy actually which made some of the transfers a bit hard. All and all it was a good day and my thighs really felt they'd done something. The guys left earlier but us girls hit the well-known after-ski for a little afternoon fun. It's not easy to hop on a bench with skiing boots but with a little help I managed. The afternoon couldn't have been more perfect, I tossed my skiing gear aside and switched into a more relaxed hat and my sunglasses. The next day we hit the slopes early and the evil wind was gone so I actually enjoyed more time in the slopes than the cafés. You realize it's a small world when you meet all your acquaintances the same day. It was the last evening so we gathered again for a nice dinner and I can give nothing but great compliments to the restaurant, Levin Panimo. Even if we waited for quite a while, after all it was Saturday night but the food was worth the wait. We met up later with some people we met earlier while skiing at Hullu Poro, a Levi classic. Our flight back was early on Sunday morning and though I could've stayed for a while longer it felt good to be home. 

Hyvin nukutun yön jälkeen olimmekin jo aikaisin liikkeellä ja kävimme katsastamassa ystävämme sukulaisten pitämää Luvattumaa lumilinna-ja lumihotellikompleksia Levillä. Jännä mitä sitä voi saada aikaan pelkän lumen ja jään avulla, en osannut edes kuvitella miten kaunista siellä voisi olla. Päivästä teki erikoisen myös se, että keskipäivän aikoihin oli luvassa täydellinen auringonpimennys, tosin emme sitä pahemmin edes huomanneet. Itse vain mietin sitä rinteeseen pääsyä. Kun kortti oli ladattu niin suunta oli kohti eturinnettä. Muuten oli mitä upein sää laskea, mutta voimakas tuuli teki erityisesti siirtymistä hankalia. Kaiken kaikkiaan hyvä mäkipäivä vaikka reidet huusivatkin hoosiannaa. Pojat laskivat pois jo aiemmin joten suunnattiin tyttöjen kesken V'inkkarin kuuluisaan after-skiihin vähän joraamaan. Voin sanoa että laskettelumonoissa penkille kiipeäminen ei ole ihan helppoa, mutta onnistui pienellä avustuksella. Täydellinen päivä jatkui siis, lasketteluvarusteet sivuun, rento pipo vinoon ja aurinkolasit päähän. Seuraavana aamuna oltiin jo aikaisin rinteessä ja myös ilkeä tuuli oli väistynyt tieltämme. Aikaa tuli siis vietettyä huomattavasti enemmän mäessä kuin lämmitellessä rinneravintoloissa. Näissä paikoissa huomaa miten pieni maailma on kun törmää kaikkiin tuttuihin samana päivänä. Ennen viimeistä after-skiitä oli vielä yksi haaste jäljellä, nimittäin Maailmancup-mäki. What was I thinking? Ei se alhaalta niin pahalta näyttänyt, mutta kun pääsit siihen jyrkänteen reunalle, no se on jo toinen tarina. Lyhyesti, alas tultiin omilla jaloilla eikä raajoja murtunut. Tyyli oli vapaa mutta näillä viime vuosien laskumäärillä olen itsestäni todella ylpeä. Oli reissun viimeinen ilta ja pöytävaraus tehty Levin Panimoon, en voi muuta kuin ylistää tätä paikkaa. Jo ruokalistan selaaminen sai veden kielelle, korvasieni-savuporokeitosta vaeltajan valloitukseen. Pieni odottelukaan ei haitannut, ruoka oli sen arvoista, olihan lauantai-ilta.  Ilta ei tietenkään loppunut siihen vaan vielä piti viimeisen illan kunniaksi katsastaa Levin klassikko, Hullu Poro Areena. Paluulento olikin jo aikaisin sunnuntai-aamuna ja vaikka reissu olisi voinut vielä jatkua oli ihanaa päästä kotiin. Ehkä ensi vuonna uudestaan?







Tuesday, March 31, 2015

BodyPump 93 - Stronger than your excuses

Writing this review makes me more excited than a BodyPump review in a while. I went to my regular Monday night class yesterday and got a pleasant surprise when girls I don't even know come up to me saying where were you last week, we noticed you weren't here. I thought it was really sweet and I guess it also shows how dedicated I am to the sport. I've done BodyPump for 10 years already and I'm telling you this release is probably the toughest one yet. With proper weights that is. Let's begin. 

Ariana Grande gets this program started with Break Free. Basic moves, dead lifts and rows and dumbbells for the end (2*5kg and 2*4kg dumbbells for me). Remember last squat track? 3 singles, hold and reverse the direction. That was only warming up for this track. The tempo goes one single, hold and reverse ways. The first time I did it I thought I could even add some more weights but it gets you towards the end. The final round, 24 singles. (2*15kg). The chest track is officially supposed to be done with dumbbells not the bar but some instructors use it. This track is slower than ever and controlling the weights is what makes it so efficient. The combination you need to know is pulse down for two and hold. This isn't getting any easier either as the 16 lower-half pumps really get your muscles burning and you just wanna toss the bar away (2*7,5kg).

I feel the back track is easier than before. The music follows the squat track, very techno like. There are two different combinations; clean and press with one single row four times followed by three clean and presses up. The three rounds are exactly alike so you know what to expect (2*8,5kg). The triceps track is one of my favorite, both the song itself and the effectiveness of the moves. Bang, bang let's go. A lot of triceps curls and triceps push-ups and a few kickbacks too. One of the best tracks of the release (2*4kg and 1*4kg for kickbacks). The beginning has been easy you could say. Biceps are done with dumbbells too but we use the bar. Don't let those 8 half pumps kill you (2*5kg). 

It's back to basics in the lunge track. I'm telling you, long series of lunges with four singles and four lower halves. Barely any squats so choose your weights wisely. I like the track it feels somehow old school. Your legs should be sizzling after this (2*7,5kg). Okay, now it's time for the true challenge. Like I said I've done this for years and nothing makes me wanna kill myself more than this shoulder track. Just kidding but it almost does. The sets are reversed so that the overhead presses are done at the beginning right after some nice push-ups. The true challenge is the push-ups at the end when you've got your arms burning. When it starts to burn it starts to count (2*5kg and 2*4kg dumbbells). I'm a bit disappointed with the abs track. It's a lot of butt work which, don't get me wrong is good too. It's fashionable and functional to have a great butt. What are you waiting for? Stretch with Nickelback and you're done. What did you think? I'm thinking this is what will definitely give you that great summer body. We're only a couple of months away. So raise the bar!



            


Olen odottanut tämän arvostelun kirjoittamista enemmän kuin monen muun BodyPump arvostelun. Olin eilen normaalilla maanantai-illan Pump tunnillani, kun ennen tuntia tytöt joita en edes tunne tulivat kyselemään missä olin viime viikolla ollut kun minua ei näkynyt. Taidan siis kuulua vakiokalustoon. Pumppia on tullut nyt harrastettua jo kymmenen vuotta ja voin sanoa että tämä ohjelma on varmaankin tähänastisista raskain. Kun muistaa siis laittaa tarpeeksi painoa. Aloitetaan. 

Kroppaa lähdetään lämmittelemään Ariana Granden tahtiin. Aika perusjuttuja, maastavetoja ja soutuja ja loppuun tarvitset vielä käsipainot (2*5kg ja 2*4kg käsipainot itsellä). Muistatteko viime ohjelman kolme ykköstä, pito ja suunnanvaihdos yhdistelmää? Se oli vasta lämmittelyä. Nyt lihaksia rääkätään kunnolla kun tehdään vain yksi ykkönen ja pito ja vaihdetaan suuntaa. Ensimmäisellä kerralla ajattelin että eihän tämä nyt niin pahalta tunnu, että painojakin voisi lisätä, mutta kyllä noilla normipainoilla saa ihan kunnon treenin aikaan. Viimeinen 24 ykkösen kierros sinetöi kyykkytreenin (2*15kg). Rintabiisi kuuluisi kai tehdä irtopainoilla, mutta osa ohjaajista käyttää tankoa. Tempo on hitaampi kuin koskaan, mikä tekee vauhdin kontrolloimisesta hankalaa ja tehostaa liikettä luoden painetta lihaksiin. Kombona kaksi alhaalla joustoa ja pito. Näitä alakerran joustoja tehdäänkin sitten vielä 16 kappaletta loppuun ja polte on sen mukainen että tangon haluaisi vain viskaista pois (2*7,5kg). 

Selän puolesta ohjelma helpottuu. Musiikki on, kuten yleensä, melko teknomaista. Tässä käytetään kahta eri yhdistelmää; clean and press-soutu kertaa neljä sekä kolme peräkkäistä clean and pressiä. Kierrokset ovat aivan identtisiä joten luvassa ei ole sen suurempia yllätyksiä (2*8,5kg). Ojentajabiisi on ehdottomasti yksi suosikeistani. Bang, bang pannaan menemään. Triceps curl, ojentajapunnerruksia, kickbackeja, ehdottomasti yksi ohjelman parhaita (2*4kg ja 4kg käsipaino kickbackeihin). Alku on ollut helppoa. Oikeaoppiset hauiskäännöt tulisi myös tehdä irtopainoilla. Tangolla tämä vasta tuntuukin.  Älä anna 8 puolivälipumppauksen kuluttaa itseäsi loppuun, kädet joutuvat vielä töihin (2*5kg).

Askelkyykyissä palataan ihan alkuun. Pitkiä sarjoja perusaskelkyykkyjä, vain vähän normaaleja kyykkyjä, joten valitse painosi viisaasti. Biisi on ihanan vanhanaikainen verrattuna muihin. Nelosen settejä on paljon. Tämän jälkeen jalkoja pitäisi poltella (2*7,5kg). Nyt onkin sitten vuorossa haaste. Vuosia tätä on siis tullut harrastettua mutta tämä olkapääbiisi saa harkitsemaan itsemurhaa vielä enemmän kuin 92 pumpissa. Vitsi vitsi, mutta ei siinä kyllä helpolla pääse. Liikkeiden järjestystä on myös muutettu ja treeni aloitetaan ja lopetetaan punnerruksiin. Olkapäät aivan tulessa. Kun poltteen tuntee syntyy myös tuloksia (2*5kg ja 2*4kg käsipainot). Vatsoihin olen hieman pettynyt. Pepputreeni on aina tervetullutta, mutta jos käy vähemmän salilla toivoisi tähän sisältyvän kunnon vatsatreeni. Nickelbackin tahtiin vielä venytykset ja treeni on valmis. Miltä kuulostaa? Kyllä tällä kesäkuntoon pääsee, sinnehän on enää kaksi kuukautta. 


Thursday, March 12, 2015

Skiing in Ruka

January is usually not the most common time to hit Lapland as it is freezing cold, but I was there anyways with a large group of old and new friends, to Ruka to be exact as we also had a seminar day planned. As I mentioned earlier on a video I haven't been skiing in forever and this time it seemed to be to cold to do it. -20C no thanks. You couldn't even stand on the ground and not freeze, so keeping up the movement was the only way to go. And of course some hot Minttu hot chocolate. 
Fortunately the air is not as humid in Lapland as it is in the south. When we arrived the -12C didn't seem that impossible and I had only one pair of long johns and it seemed enough. The landscape in Lapland was just breathtaking. See the pics for yourself and let me know, do you agree? On our last day the temperature fortunately rose to -2C and it was actually quite enjoyable and I thought this is my chance to hit the slopes. It was sooo worth it I'm telling you. At first it was quite windy though and you couldn't really see much but just watching at the never-ending piles of snow wherever you looked, all I can say is wow. 

Saturday had gone a little long so what comes to the foods it was just your basic skiing menu: french fries and coke. I didn't realize that you actually could get the fries portion half smaller so I had this huge bowl of fries waiting for me. Even I couldn't finish them and I like fries. Dinner continued in the same direction, pizza at the Classic Pizza Ruka. Once again, I managed to find the portion with goat cheese so I went for the Rucola Crudo. It was the perfect ending to a perfect weekend. Well that and getting to my own bed after the airport. You have a favorite place to ski at?

Tammikuun loppu ei yleensä ole sitä perinteisimpää aikaa lapinlomalle, mutta sinne tuli kuitenkin suunattua ison porukan kanssa jossa oli sekä uusia että vanhoja ystäviä. Olihan meillä yksi päivä varattu myös seminaaria varten ettei ihan huviksi mennyt. Ruka oli siis päätepiste ja olin itse onneksi Kuusamon lennolla enkä Oulun lennolla, sinne matkustavilla oli edessään vielä pitkä bussimatka. Mainitsin aiemmin videollani, että lasketteluun on tullut hieman pidempi tauko. Eikä nuo -20C pakkasetkaan Rukalla oikein houkuttaneet. Siinä ei auttanut muu kuin hyppiä paikallaan jos mieli pysyä lämpimänä. Olihan tietysti Minttukaakaosta myös apua. 

Onneksi kuitenkin Lapin ilma ei ole yhtä kosteaa kuin etelässä, joten saapumislämpötila -12C ei tuntunut kovinkaan kylmältä yhdellä aluskerrastolla. Lapin maisemia ei voi sanoin kuvailla, ne ovat aivan henkeäsalpaavat. Katsokaa itse kuvia ja kertokaa mitä mieltä olette. Viimeisenä päivänä oli jo parempi sää ja vain -2C pakkasta joten sain vihdoin tilaisuuteni päästä rinteeseen. Odotus oli sen arvoista. Päivä oli aika tuulinen ja näkyvyys huono, mutta sen korvasi silmänkantamattomiin ulottuvat lumikasat, ei voi sanoa muuta kuin vautsi vau.

Lauantai-ilta pääsi hieman venähtämään joten sunnuntaina teki sitten mieli mässäillä. Eli siis perus rinneruokaa, ranskalaisia ja kokista. Tajusin tosin liian myöhään että ranskalaisista olisi saanut puolet pienemmän annoksen niin tulipa nyt sitten mätettyä pieni yliannostus niitä hetkeksi. Illallislinja meni samaan suuntaan, koko porukka pizzalle Rukan Classic Pizzaan. Jälleen kerran onnistuin bongaamaan listalta vuohenjuuston joten päädyin Rucola Crudo pizzaan. Oli muuten hyvää ja täydellinen lopetus täydelliselle viikonlopulle. Omaan sänkyyn pääseminen ehkä tuntui kyllä hieman paremmalta kuin pizza mutta kuitenkin. Onko teillä muuten jotain suosikkipaikkoja jossa laskettelette? 

Goat cheese, surprise

Reindeer










See ya when I get down